Kolimalainen talonpoika tappoi veljensä, tuomittiin kuolemaan ja hirtettiin.
Saarijärveläinen luutnantti surmasi
renkinsä ja myös hän sai hirttotuomion.
Vanhan Viitasaaren
historia kertoo: Maaherranvirasto
käski pystyttää hirsipuun sopivaan paikkaan, Kirkkosaareen, ”sellaisen
etäisyyden päähän kirkosta, ettei se
sinne näy niille, jotka käyvät jumalanpalveluksessa.” Hirsipuu pystytettiin ilmeisesti 1790 ja
samana vuonna sitä jo käytettiin.
Toukokuussa 1790 haudattiin Kirkkosaaren kätköön 43-vuotias
talollinen, joka oli saanut surmansa veljensä kädestä. Murhamiestä ei kuitenkaan haudattu Kirkkosaareen vaan
Vesisaareen. Vesisaarta ei nykykartoista löydy, olisiko kyseessä Mertosaari tai Saunasaari? Tämän tuomitun nimeä ei historia kerro.
Sensijaan toinen teloitettu oli Mannilan rälssitilan
omistaja, jalosukuinen luutnantti Erik Johan Jägerskiöld. Toukokuun 9. päivänä
1790 tuo luutnantti ampui renkinsä. Oikeuskäsittely päättyi vasta kesäkuussa
1792, joten kyllä jo tuohonkin aikaan asiat puitiin pitkän kaavan mukaan. Kahdesti
luutnantti anoi armoa kuninkaalta, mutta tuloksetta. Mestauslavalle astellessaan aatelismies Jägerskiöld
kiroili ja huusi: ” rengin hengenkö takia minun on kuoltava.” Pyöveli teki kuitenkin työnsä ja hirtetty
haudattiin hiljaisuudessa tuntemattomaan paikkaan Kirkkosaaren
hautausmaahan. Muita kuolemantuomioita
ei pantu toimeen ja niin mestauslava vähitellen hävisi Kirkkosaaresta.
Kolmaskin kuolemantuomio langetettiin, renki Petteri
Ruisaholle, mutta oikeuskäytäntö oli muuttunut ja renki lähetettiin
kruununvankilaan Viipuriin ja sieltä Siperiaan.
Aiemmalta nimeltään Kirkkosaari oli Wiittasaari, josta
sitten pitäjän nimikin muotoutui. Saaren laella kerrotun mukaan kasvoi suuri
kuusi, joka oli viittana, merimerkkinä, vesillä kulkeville. Kirkkosaareksi nimi muuttui
vasta kirkon rakentamisen myötä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti