Kaksi miestä hirtetty Viitasaarella

Kolimalainen talonpoika tappoi veljensä,  tuomittiin kuolemaan ja hirtettiin. Saarijärveläinen luutnantti  surmasi renkinsä ja myös hän sai hirttotuomion.

Vanhan Viitasaaren  historia kertoo:  Maaherranvirasto käski pystyttää hirsipuun sopivaan paikkaan, Kirkkosaareen, ”sellaisen etäisyyden päähän kirkosta,  ettei se sinne näy niille, jotka käyvät jumalanpalveluksessa.”  Hirsipuu pystytettiin ilmeisesti 1790 ja samana vuonna sitä jo käytettiin.

Toukokuussa 1790 haudattiin Kirkkosaaren kätköön 43-vuotias talollinen, joka oli saanut surmansa veljensä kädestä.  Murhamiestä  ei kuitenkaan haudattu Kirkkosaareen vaan Vesisaareen. Vesisaarta ei nykykartoista löydy, olisiko kyseessä Mertosaari  tai Saunasaari?   Tämän tuomitun nimeä ei historia kerro.

Sensijaan toinen teloitettu oli Mannilan rälssitilan omistaja, jalosukuinen luutnantti Erik Johan Jägerskiöld. Toukokuun 9. päivänä 1790 tuo luutnantti ampui renkinsä. Oikeuskäsittely päättyi vasta kesäkuussa 1792, joten kyllä jo tuohonkin aikaan asiat puitiin pitkän kaavan mukaan.  Kahdesti  luutnantti anoi armoa kuninkaalta, mutta tuloksetta.  Mestauslavalle astellessaan aatelismies  Jägerskiöld  kiroili ja huusi: ” rengin hengenkö takia minun on kuoltava.”  Pyöveli teki kuitenkin työnsä ja hirtetty haudattiin hiljaisuudessa tuntemattomaan paikkaan Kirkkosaaren hautausmaahan.  Muita kuolemantuomioita ei pantu toimeen ja niin mestauslava vähitellen hävisi Kirkkosaaresta.

Kolmaskin kuolemantuomio langetettiin, renki Petteri Ruisaholle, mutta oikeuskäytäntö oli muuttunut ja renki lähetettiin kruununvankilaan Viipuriin ja sieltä Siperiaan.

Aiemmalta nimeltään Kirkkosaari oli Wiittasaari, josta sitten pitäjän nimikin muotoutui. Saaren laella kerrotun mukaan kasvoi suuri kuusi, joka oli viittana, merimerkkinä,  vesillä kulkeville. Kirkkosaareksi  nimi muuttui  vasta kirkon rakentamisen myötä.